Ärsyttääkö, harmittaako?

Mietin, mistä kirjoittaisin blogiin seuraavaksi. Kaikki aiheet tuntuivat jotenkin valittamiselta. Että jokin olisi länsimaalaisella mittakaavalla huonosti, vaikka valtaosa asioista on äärettömän hyvin. Hävetti vähän.

Aihe oli siinä. Päätin kirjoittaa valittamisesta.

Täkäläinen tapa keskustella

Suomalaiseen kevyeen keskusteluun sopii kevyt valittaminen. Teen sitä itsekin. Onpa kylmä, miksi työt aina kasautuu, kauhee jumppa tänään, verot samperi, ikävästi kolottaa, pitäis tehdä pihahommia, huonosti järjestetty tapahtuma, hirvee vessajono. Sellaista perusräksytystä, jota pääsee salakavalasti suusta ja lipsahtaa ilmoille.

Suomalainen menee hämilleen, jos kanssaihminen kertoo vuolaasti, kuinka hyvin hänellä menee ja kuinka ihanaa kaikki on. Suomalainen ajattelee salaa, että sillä on varmaan mielenterveys-, päihde- tai perheongelmia. Yhtään niitä väheksymättä.

Vuorovaikutusta vai ruikutusta

Mutta mennään syvemmälle. Mulla on vaikeuksia erottaa teetä ja sympatiaa -tyyppinen sydämen keventäminen ja vanha kunnon valittaminen. Inhoan teetä btw. Mutta kertovathan frendinikin mulle elämänsä asioita, enkä missään tapauksessa pidä sitä valittamisena. Miksi se olisi sitä toisin päin?

Silti olen mieluummin hiljaa kuin puran ääneen negatiivista tuntemusta. Mun pitäisi opetella suhtautumaan asioideni kertomiseen neutraalimmin. Vaikka asia olisi itselle iso ruma norsu, kun puhuu siitä toiselle, jäljelle jää vain pieni kärttyinen ranskanbulldoggi.

Tätä oon aina halunnut

Entäs sitten dialogi, jota käyn itseni kanssa. Kun keksin tavoitella jotakin, seuraavaksi vaadin, että tuloksen pitää olla priimaa. Yhtäältä se asenne ajaa mua eteenpäin kuin itsestään. Toisaalta se on järjetöntä sekoilua. Jos homma ei luista kuin öljytty liukuri, mielenpahoitus jyrää kaikki muut elämän hyvät asiat matalaksi.

Ja eihän mikään asia koskaan silleen luista. Elämä viskoo aina pieniä ja suuria kapuloita rattaisiin. Ja asioiden eteen täytyy oikeesti tehdä töitä, vaikka olisit kuinka hiton hyvä. En nyt väitä, että olen kaikessa hiton hyvä krhm.

Miten saan laput silmille?

Kun tavoittelen jotain tiettyä asiaa, voin ehkä keskittyä toiseenkin asiaan kohtalaisen hyvin. Mutta väistämättä tulen pyllistäneeksi kolmanteen ja ehkä neljänteenkin suuntaan oikein kunnolla. Tässä kohtaa tavara osuu tuulettimeen. En pysty suhtautumaan tyynesti siihen, että joudun hyllyttämään jonkin toisen elämänalan. En pysty toteamaan, että ookoo, tää vie aikaa ja vaivaa, tuo asia täytyy hetkeksi unohtaa, tätä en ehdi tehdä, näin se nyt vain on.

Ei. Musta tulee vastenmielinen ihminen. Äksyilen, tiuskin, valitan, angstaan ja nyyhkin. Taannun hemmotelluksi viisivuotiaaksi, joka ei saanut kolmatta palaa Ryhmä Hau -kakkua. Ja sitten tympeään tunnekirjoon voi vielä lisätä häpeän.

Ajattele uudestaan

Onneksi ihminen on hämmästyttävä koneisto, jota voi halutessaan itse tuunata. Ensi keväänä aloitan opinnot, joka auttavat mua käsittelemään just yllä mainitun kaltaisia ylilyöntejä. Ehkä tulevaisuudessa myös jeesaamaan muita. Pääkoppa on hyödyllinen, mutta sitä ei kannata päästää niskan päälle. Heh heh röh.