En imuroi koskaan

Imuroin kyllä joskus. Harvoin. Teen mieluummin ihan mitä tahansa muita kotitöitä. Inhoan imurin varren reuhtomista selkä kyyryssä, hikinorot valuen, pölypallot silmissä korvissa nenässä kurkussa, seinät ja rystyset naarmuilla, sääret ja kyynärpäät mustelmilla. Kun imuroidaan, imuroidaan kunnolla eikä vain rullailla rennosti keskilattialla. Mutta siivous ei ole nyt asian ydin.

Kärjistän siksi, että on tärkeämpääkin tekemistä. Kärjistän, koska mulla on asiaa priorisoinnista.

Tekemisen ja lepuuttamisen tasapaino

Miehelle priorisointini perusteet eivät aina aukea. Pelastajan kanssa elämisessä on paljon hyviä puolia, mutta myös yksi varjopuoli. Ellei talo ole liekeissä, en ole putoamassa korkealta, hukkumassa tai elintoimintoja ylläpitävä elin ei ole pettämässä, ongelmani ei voi olla niin vakava. Pidän kuitenkin kiinni oikeudestani vähäpätöisempiinkin ongelmiin.

Itselleni yksi tärkeimmistä arjen ongelmista on ajankäyttö ja asioiden periaatteellinen ja fyysinen asettelu tärkeysjärjestykseen. Pienten ja suurten tehtävien järjestely voi vaikuttaa toisen näkökulmasta ihme puuhastelulta tai tyhjäntoimitukselta. Suunnittelen kuitenkin viikkoni aika tarkasti etukäteen. Suunnittelen myös pienet mutta tärkeät näpräämiset ja täyslevon, jolloin en tee mitään järkevää enkä ajattele mitään hyödyllistä.

Priorisointi ei tarkoita sitä, että juoksen leukaperät kireinä hommasta ja velvollisuudesta toiseen. Se ei myöskään tarkoita, että hortoilen koko päivän metsässä halaamassa puita ja miettimässä elämän tarkoitusta.

Priorisointi tarkoittaa mulle paahtamisen ja rauhoittumisen sopivaa tasapainoa. Jos en ota aikaa rauhoittumiselle, päässä surisee liian monta pörriäistä. Ylikuormitus näkyy latteutena työssä, äkäpussina kotona ja flegmaattisuutena treeneissä. Mitä järkeä tehdä yhtään mitään, jos ei pysty tekemään mitään kunnolla.

Villakoirat ovat ikuisia

Olen tietoisesti opettanut itseäni sietämään tekemättömiä asioita. Esimerkiksi pölyä kodin lattioilla ja pinnoilla. Näen, että nurkissa on villakoiria, ja pöydät ja hyllyt pitäisi pyyhkiä. Mutta käännän katseeni toiseen suuntaan, koska mulla on parempaa tekemistä.

Ai mitä tekemistä? Mitä olen milloinkin itselleni aikatauluttanut. Töitä. Treeniä. Lehden lukua. Kakun leivontaa. Paperitöitä. Yhteydenpitoa. Laiskottelua. Pyykkejä. Viinin juontia. Karkkipussin rapistelua. Mitä ikinä! Olen päättänyt siivota ensi viikolla, ja sillä hyvä.

Villakoirattomat lattiat on ihan kiva asia, mutta en imuroi, koska se on turha aikasyöppö ja ei sovi mun ajankäyttöideologiaan. Hirnu pois vaan, mutta niin se tavallaan on. Aina tulee uusia villakoiria ja muita huomioita kerjääviä hommia.

En tiedä miten tästä tuli julkinen anti-imurointimanifesti. Saan tästä varmaan kotona pahaa silmää.

Eiku teen tämän nyt ensin

Joka tapauksessa. Priorisoinnin ajatus pätee yhtä lailla työhön kuin vapaa-aikaan. Kun olen suunnitellut, että teen asiat tietyssä järjestyksessä ja tiettyinä päivinä, aikataululle on jokin syy. Vaikka vastaan tulisi ulkopuolisesta näkökulmasta kuinka tärkeä askare, joka pitää muka hoitaa nytheti, harkitsen tarkkaan ennen kuin poikkean aikataulustani. Koska sitten joku muu yhtä tärkeä asia lykkääntyy.

Ihmiselle sattuu ja tapahtuu, ja aina ei voi pitäytyä hienosti punotussa suunnitelmassa. Omaa käsitystä tärkeysjärjestyksestä täytyy venyttää. Se on vanhalle jäärälle erityisen hankala pala pureksittavaksi. Aivoni käryävät, kun tilanteet muuttuvat sattumanvaraisesti, ja päivään tulee yllätyksiä, koska joku on muuttanut huvikseen mielensä. Mulla on siis heikko elämänsietokyky. Joo, työstän asiaa.

Priorisoin vielä muutaman päivän lepoa ja lököä. Sitten alan viritellä jotain uutta ja jännää. Lisää tästä pian!

Puhtia joka iikalle vuoden starttiin!