Introvertti ei ole ujo eikä tyly

Voi olla, mutta ei välttämättä. Kannattaako tästä kirjoittaa? Todennäköisesti ei.

Introvertissa on negatiivinen kaiku. Sekä luonteenpiirre että itse introvertti ymmärretään herkästi väärin. Nyt kun aihe on ollut hiljattain esillä esimerkiksi Heli Ruotsalaisen LinkedIn-kirjoituksessa ja Hesarissa, on sopiva sauma älähtää kaikkien turhautuneiden introverttien puolesta.

Ekstroverttien pintakiiltoa ylistetään joka tuutissa. Ekstrovertti on iloinen, reipas ja kaikin puolin pätevä. Työpaikkailmoituksessa on jopa erikseen haettu ekstroverttia. Introvertteja kehotetaan ryhdistäytymään ja lopettamaan mököttäminen. Miksi introverttien ei anneta olla rauhassa sellaisia kuin ovat? Ei ekstroverttejakaan kehoteta istumaan aloilleen, olemaan hetki hiljaa ja haistamaan kukkanen. Introvertti voi olla älyttömän mukava tyyppi ja työssään helkkarin taitava, jos sitä ei jatkuvasti ahdisteta olemaan jotain itselleen vierasta.

Introvertti on hiljainen, arka, ujo, vetäytyvä, jopa tyly, eikö? Mutta kun ei välttämättä ole. En tiedä, onko luonteenpiirteeni ainoan lapsen olosuhteiden tulos vai synnynnäinen, mutta se on yhdentekevää. En keksi yhtään hyvää syytä taistella luonnettani vastaan, koska se ei vahingoita muita eikä itseäni. Olen parhaimmillani sekä duunissa että vapaalla, kun energia ei valu roolin vetämiseen.

En ole ujo enkä missään tapauksessa arka. Olen rohkea, tunteellinen ja suorapuheinen, innostun helposti, puhun herkästi suuni puhtaaksi. Hemmottelen läheisiäni, ja rakastan yhteisiä illanviettoja. En pelkää ihmisiä enkä uusia tilanteita. Menen ensin, ajattelen sitten.

Pidemmät ajat ihmisten joukossa ovat minulle kuitenkin uuvuttavia. On mahdoton selittää, miten voin olla sukulointi- tai reissuviikonlopun jälkeen rättipoikki, vaikka olen vain laiskotellut ja syönyt. Tai miksi työhön liittyvät illanvietot ovat äärettömän raskaita. Ihmiset, lempeä häly ja vuorovaikutus ovat elämän parhaita juttuja, mutta imevät introvertista säälimättä energiaa. Ellen pääse hengähtämään, ahdistun ja lukkiudun.

(kuvat Fb-sivulta The Mind Of An Introvert)

Kun uppoudun työhön, muu maailma häviää. Teen töitä kuin höyryveturi. Toisaalta keskittymistä voi häiritä naurettavan pieni juttu. Puhelinkeskustelu viereisessä huoneessa, joku köhii, ovi käy, jääkaappi ynisee. Aistit herkässä, ja toisaalta laput tiukasti silmillä omassa maailmassani. Selitä tällaista nyt sitten.

Yksi introvertin kestotuskista on small talk. Kun mitään tärkeää ei ole just mielessä, suuni ei käy. Se ei tarkoita, että olisin tyly, ujo, surullinen tai pohtisin laajennusta suhteellisuusteorialle. Olen, kuuntelen, tarkkailen. Ilmaisen itseäni muutenkin kirjallisesti moninkertaisesti tehokkaammin. Toki pinnistän silloin, kun vaikeneminen olisi törppöä. Käytöstavat koskevat sekä ekstrovertteja että introvertteja. Sanonpa vain.

(kuva Fb-ryhmästä The Mind Of An Introvert)

Mitä yritän sanoa? Jos haluan pysyä järjissäni ja mielin hengittää, tarvitsen ympärilleni ennemmin tai myöhemmin rauhaa, hiljaisuutta ja omaa tilaa.

Introvertti ei ole ekstroverttia parempi tai päinvastoin. Luonteenpiirteet täydentävät toisiaan kuin palapelin palaset. Anna introvertin taapertaa ja tehdä asiat omalla tavallaan. Kun sille antaa tilaa, se saa aikaiseksi vaikka mitä ja on luultavasti loistotyyppi.