Vinkit aloittelevalle sisällöntuottajalle

Miten neuvoisin aloittelevaa sisällöntuottajaa? Multa kysytään silloin tällöin, miten free-kirjoittajaksi ryhdytään ja miten sillä duunilla eletään. Niin, miten? Sitä on hyvä itsekin pysähtyä miettimään.

Päätin vuoden 2011 tienoilla, että olen free-copywriter ja sellaisena aion myös elättää itseni. Tie ei todellakaan ole ollut sileä eikä luotisuora, mutta voittopuolisesti aivan törkeän hieno. Olen saanut tehdä omilla ehdoillani sitä, mistä tykkään eniten.

Vajaa kymmenen vuotta sitten ammattini nostatti huomattavasti enemmän kulmakarvoja ja kummeksuntaa. ”Siis mitä sä niinku teet? Aa okei. En tiedä ymmärsinkö, mut hei hianoo.”

Nykyään jokainen meistä on sisällöntuottaja, ja free-kirjoittajien määrä on moninkertaistunut. Hienoa, että työelämä on moninaistumassa ja ettei elannon ansaitsemisen enää tarvitse noudattaa perinteistä kaavaa. Kääntöpuolena ammattilainen saa olla tarkkana, ettei erikoistunut osaaminen huku freelancerien monenkirjavaan massaan. Omaa häntää on nostettava määrätietoisesti, muuten tulee noutaja.

En pysty kuvittelemaan työarkea ilman kirjoittamista ja tarinankerrontaa. Yhä useammin tulee silti fiilis, että matkan varrella kertynyttä tietoa voisi jakaa myös muiden hyödyksi. Esimerkiksi näin.

Ole reipas ja aktiivinen. Epäröinti, epäusko ja tapettikukkana hiiviskely huomataan nopeasti. Asenne kannattaa virittää heti kättelyssä positiiviseksi ja itsevarmaksi ja pyrkiä reippaasti kohti tavoittelemiansa asioita.

Ole professionaali. Jos olet nainen, nyt tarkkana. Miten muut voivat uskoa ja luottaa osaamiseesi, jos et oikein itsekään usko. Huijarisyndrooma ei ole pelkkä muotisana vaan naisilla ihan todellinen aivopieru. Osaat kyllä, osoita se. Äläkä turhaan hissuttele ja myötäile, jos tiedät, miten jonkin asian voisi tehdä fiksummin.

Erotu ja erikoistu. Näytä itseltäsi ja valitse juttusi, muuten jäät jalkoihin. Digi-ilmeesi ja tosielämän olemuksesi voi olla juuri sellainen, joka itsestäsi tuntuu hyvältä. On myös fiksua keskittyä tietynlaisiin sisältöihin tai jopa tiettyihin aloihin. Varovainen kultaisen keskitien kulkija hukkuu väistämättä massaan.

Pidä kanavasi kuosissa. Sivusto, some, ehkä blogi, työnäytteet. Ovathan ne esittelykelpoisessa kunnossa, ajan tasalla ja helposti löydettävissä? Jos et kerro ja näytä, kukaan ei voi tietää, kuka olet ja mitä teet.

Tee huolellisesti. Kun olet saanut sisältökokonaisuuden valmiiksi, oikolue tai tsekkaa se huo-lel-li-ses-ti. Mielellään vasta seuraavana päivänä. Kaikki tekevät huolimattomuus- ja lyöntivirheitä, mutta asiakkaalle lähetettävään versioon niitä ei saisi jäädä koskaan.

Älä selitä. Sopiva annos inhimillisyyttä tekee sinusta helpommin lähestyttävän. Jos anopin terrieri on oikeasti syönyt muistiinpanosi, ole rehellinen. Älä kuitenkaan annostele selityksiä löylykauhalla äläkä toistuvasti. Sinun ongelmasi ovat sinun ongelmiasi, älä kaada niitä asiakkaasi niskaan.

Jos et ehdi, jaksa tai halua, sano ei. Asioille kannattaa pääsääntöisesti sanoa elämässä joo, mutta kaikkea ei voi tehdä samanaikaisesti. Vain sinä voit vetää rajat, jotka sopivat juuri sinulle. Voi tuntua vaikealta sanoa kivoille ja mielenkiintoisille jutuille ei, mutta suositan vahvasti pitämään kiinni vapaa-ajasta ja yöunista. Jos tingit niistä, jossain vaiheessa sinun on sanottava ei kaikelle.

Jos et osaa tai tiedä, ota selvää. Heti ei kannata paljastaa, ettei sinulla ole mitään käryä, miten joku asia tehdään. Avaa google ja perehdy, kysy viisaammilta ja ota opiksi. Pian huomaat, ettei homma ole rakettitiedettä vaan pienellä vaivannäöllä täysin hanskattavissa. Älä silti keuli. Jos et osaa lääketieteellistä sanastoa hollanniksi tai sinulla ei ole mitään hajua kaniestehypyn tilasta Pohjoismaissa, tuskin otat niitä lennosta haltuun.

Älä lannistu takapakista. Jos olisin heittänyt läppärin kaivoon joka kerta, kun työskene näytti toivottomalta, olisin saanut ostaa viiskyt uutta läppäriä. Sisua paidan sisään ja sinnikkyyttä pöksyyn! Kukaan meistä ei seilaa aina rokkistarana suotuisissa tuulissa. Hyväksy aallonpohjat ja paskat päivät ja herää paremmilla fiiliksillä seuraavaan päivään.

Ole luottavainen ja rohkea. Kun teet hyvää työtä ja olet mukava ihminen, maailma hymyilee sulle väistämättä ennemmin tai myöhemmin. Kulunut klisee, mutta kun annat kevyttä kantoapua ja ohjailet (työ)elämää oikeaan suuntaan, elämä kyllä kantaa.

Jaa ja tykkää
Facebook
LinkedIn