Herkkusuu laiskiainen Kap Verdellä
Ai että Kap Verdelle? Voisin lähteäkin! Koska mennään? Hetkinen, missä päin Afrikkaa se olikaan ja mitä kieltä siellä puhutaan?
Ylimalkaisesti googlattuna Kap Verden saarivaltio näkyi lepäävän Senegalin korkeudella, muutama luikaus Kanariasta etelään. Portugalin vanhassa siirtomaassa puhutaan portugalia. Joo kato, minun Afrikkani ja kaikkee. Äkkiä pakkaamaan batiikkikuvioituja mekkoja.
30 kilsan pituinen Salin saari oli käytännössä pelkkää hiekkarantaa. Muutama kaupunkipahanen ja satama, letkeää surffikulttuuria, paljon autiota maata. Ajelimme vartin taksimatkan lentokentältä hotellille parhaat päivänsä nähneellä corollalla. Tiirailimme karuja saarimaisemia ja muutamaa tielle tuijottelevaa vuohta.
Turistien majesteettiset leikkikentät
Perillä loksahti leuka. Kontrasti rennosti repsahtaneen kaupunkinäkymän, autiomaan ja resortien välillä oli tyrmistyttävä. Rantaviivalla tönötti kymmenittäin häikivän valkoisia, tarkasti vartioituja suuria hotellikokonaisuuksia. Resortit olivat häiriintyneen kokoisia, kuin kaupunginosia. Ylelliseen fiilikseen oli panostettu niin maan perusteellisesti pieniä yksityiskohtia hinkaten. Kyllä länsimaalaisen pullamössöturistin nyt kelpaa.
Ja kyllähän meidän kelpasi. Reissun tarkoitus oli nimenomaan kääntää aivot off-tilaan, ottaa rennosti, ehkä vähän jumpata. Hyppäsimme taksista laput silmillä länsimaalaisille räätälöidylle leikkikentälle. Aitous, paikallisuus, nönnönnöö.
Siirtomaahenkinen viiden tähden all inclusive hotellikylä oli taitava illuusio. Valkoiset villat, palmut, istutukset, pienet polut, kiveykset, keidasmaiset allasalueet, neljä raflaa, komea rantabaari. Ja über-yltäkylläisesti hyvää ruokaa. Saimme yllättäen perhehuoneen. Kummankin kamoille oma huone ja henkilökohtainen kylppäri, miksei.
Kun olimme toipuneet lomakoneiston aiheuttamasta alkusokista, aloimme tottua ympärillä puoliäänettömästi häärivään henkilökuntaan. Käytetyt astiat hävisivät pöydästä välittömästi, kahvikupit ja juomalasit täyttyivät kuin itsestään, huone siivottiin armeijahenkisellä tarkkuudella. Vieraille tuutattiin erilaista viihde- ja sporttiohjelmaa ympäri ämpäri resortia. Kaikesta tekemisestä henki esimiehistön antama tiukka ohjeistus. Huomaamatonta, ystävällistä, ripeää, tarkkaa.
Ylivoimainen buffa
Nimesimme pääraflan ruotsinlaivaksi. Ruoka oli vain pirusti parempaa. Ja sitä oli paljon. Carte-ravintoloiden ruokatarjonta oli pliisumpaa. Vaikka puitteet nätisti valaistuissa ulkorafloissa olivat hempeämmät, maut eivät yltäneet buffan tasolle. Kulutimme siis reilusti ruotsinlaivaa ja kaikkia mahdollisia ruokalajeja tuskaiseen ähkyyn saakka. Ryystin cavaa, maistelin mereneläviä, mussutin kakkuja, voin paksusti.
Viikon aikana tein yhden puolihuolimattoman salijumpan ja kävin kerran joogassa. Turbaanipäinen joogaohjaaja oli hmm, hyvin avulias. Päivittäisiä pulikointeja en kehtaa laskea liikunnaksi. Se sijaan hiekassa tallustelu teki hyvää reisille ja tarakalle. Mainittakoon, että salilla oli suomalaistyyppi kärppänä nanot jalassa tekemässä raakatempauksia vinopenkistä pöllityllä tangolla. Ai minäkö rosvittaaja, kuis nii.
Rantaa riittää pomminvarmasti kaikille
Hotellilla oli oma rantaosuus, mutta useiden kilometrien mittaisilla hienohiekkaisilla rannoilla liikkui aina vain kourallinen sakkia. Kas kun aurinkotuolit, baarit, raflat ja vessat olivat nähtävästi liian pitkän kävelymatkan päässä upeimmilta rannoilta. Vesi oli kirkasta ja yksinkertaisesti ihanaa. Rantaan löi maininkeja, mutta niiden ohi pystyi hyvin taistelemaan itsensä kellumaan aallokkoon.
Altaallakin oli ihan jees pulikoida ja retkottaa. Baarista mojitot, aurinkopeti kenoon ja kirjat auki. Sain ennen lomaa kovan lukuvinkin: Oskari Saaren Aki Hintsa – Voittamisen anatomia. Annoin jalona ihmisenä matkaseurani lukea sen ensin. Sen seurauksena tyyppi ei juuri muusta puhunutkaan. Kiitos vain Pyry!
Lämpöä piisasi noin 25 astetta tai enemmän, ja aurinko paistoi. Rannalla tuuli, mutta ei kylmästi. Vilu yllätti vain hetken ennen auringonlaskua. Märät biksut olisi jälkiviisaana pitänyt vaihtaa pois jo paljon aikaisemmin ja ottaa biitsillekin mukaan pitkää hihaa.
Panostimme yhteen retkeen. Toinen vaihtoehto oli mönkkäriajelu, mutta iltapäivä katamaraanilla oli hyvä valinta. Meri kävi sopivasti, vene keinutti ja näkymät olivat komeat. Ja hei, drinksut kuuluivat hintaan. Jostain syystä en pystynyt snorklaamaan aallokossa lainkaan, vaikka olen pulikoinut putki päässä lukuisia kertoja. Poljin, puuskutin ja pärskin. Syytän cavaa.
Mitä mieltä? Kapverdeläinen täyden palvelun hotellimammutti on nappivalinta nautiskelijoille ja lapsiperheille. Menen luultavasti uudestaan. Seuraavalla kerralla sitä paikallisuutta sitten, juu juu.