Copywriter on väärinymmärretty ammatti

Kirjoittajan työ herättää uskomuksia, jotka eivät pidä yhtään paikkaansa. Toisaalta en minäkään osaa tulkita tilinpäätöstä, vaihtaa jakohihnaa tai rakentaa taloa.

Copywriter ei ole kielipoliisi

Kieliasioiden sörkkiminen ei ole copyn päätoimiala. Etenkään vapaalla en välitä kirjoitusvirheistä tai kielivirheistä.

Satunnaisen kirjoittajan kieli on vähän sinne päin, mitä sitten? Jos ymmärrän, mitä kirjoittaja haluaa sanoa, se riittää. Samainen kirjoittaja on todennäköisesti mua huomattavasti taitavampi keittiöihminen, remonttihenkilö tai minkä tahansa palloilulajin harrastaja.

Täydellinen kieli ei puhuttele ketään

Copyn tehtävä ei ole kirjoittaa mahdollisimman virheetöntä kieltä, ripotella tekstiin sivistyssanoja ja taputtaa itseä olalle. Vitsit että oon erinomainen kirjoittaja! Ei.

Tekstissä ei tietenkään saa olla tahattomia virheitä, mutta saatan kirjoittaa tahallani väärin tai hiukan pökkelösti, jos se palvelee tarkoitusta. Jätän pois pilkkuja, annan passiivin olla, vaihdan ammattitermin yleiskieleen tai käytän rehvakasta puhekieltä.

Tärkeintä on, että tavoitan lukijan ja nappaan edes pieneksi hetkeksi hänen huomionsa. Haluan saada lukijan samaistumaan, miettimään, tuntemaan.

Toinen copy voi tehdä jotain ihan muuta

Ei kannata mennä ortopedille, jos hammasta jomottaa. Tai etsiä vaatekaupasta pöytäsirkkeliä.

Yksi copywriter konseptoi, toinen kirjoittaa hakukoneoptimoituja sisältöjä, kolmas tekee some- ja digimainontaa, neljäs erikoistuu käyttäjäkokemukseen, viides kirjoittaa artikkeleja. Sama tyyppi voi tehdä limittäin monenlaisia kirjoitustöitä, ja usein tekeekin. Hommien joukosta kuitenkin tuppaa ajan kuluessa erottumaan omat lempparit.

En aina kirjoita, mutta kun kirjoitan…

Copy ei istu koko päivää kirjoittamassa. Ehkä kirjailija istuu. Mutta tavallisen tekstityöläisen päivään kuuluu muutakin. Sähköpostit, palaverit, puhelut, taustatyöt, haastattelut, muistiinpanojen ja kommenttien läpikäynnit, editoinnit, oikoluvut. Lounas, kahvitauko, löhötauko.

Yrittäjyys aiheuttaa vielä hiukan lisää metatöitä. Toiminimen byrokratia sujuu onneksi samalla automaatiolla kuin vessan siivous tai pyykkien ripustus. Lapsen tulon jälkeen huomasin kuitenkin että samperi, niihinkin hommiin kuluu aikaa. Aikaa, jota ei enää ole varaa hölvätä miten huvittaa. Tähän löytyi yleispätevä ratkaisu, johon en uskonut pystyväni; tee nopeammin!

Kun kirjoitan, kirjoitan pari­-kolme tuntia tiiviisti putkeen. En rupattele, en kuule, en näe enkä todellakaan keppijumppaa. Istun jumppapallolla, mutta löydän itseni silti aina jalkojen verenkiertoa uhmaavasta epämukavasta sykkyrästä. Ajatus ilmeisesti kulkee parhaiten sikiöasennossa.