Kaksikielisyys on enemmän kuin kaksi kieltä

Kaksikielisyyttä on tapana hehkuttaa monin tavoin rikastuttavana asiana. Kummankin kielen oppiminen tehostuu, saa kaksi yhtä vahvaa kieltä, ymmärtää kahta kulttuuria, saa paremman opiskelupaikan ja kovempia uramahdollisuuksia. Aivoissa käy kaksinkertainen kuhina. Loputtomasti hyvää ja kaunista. En missään tapauksessa kiistä tätä. Mutta kaksikielisyydessä on myös harmaan sävyjä.

Dags att gå på dagis

Olen täysin suomenkielinen, mutta opiskelin päiväkodista yliopistoon ruotsiksi. Vanhempieni mielestä ruotsinkielinen koulutus oli hieno mahdollisuus. Sitä se tietysti olikin. Silloin oli mahdoton arvioida, miten kokonaisvaltainen ja lonkeroinen vaikutus päätöksellä olisi. Päätös oli kuitenkin silloin oikea.

En muista päiväkotivuosista hämmennystä tai hankaluuksia. Olin kielellisesti taitava, ja opin kielen hetkessä. Sulauduin joukkoon, ja muutamassa vuodessa ruotsista tuli yhtä tuttu kuin kotikielestä.

De härliga grundskoleåren

Peruskouluvuodet rullasivat siinä missä suomenkielisillä kavereillani. Välitunnilla kieli vaihtui joskus suomeksi. Opettaja nuhteli ja kehotti tiukasti puhumaan ruotsia. Äidinkieleni oli jotakin paheksuttavaa. Harmitti ja nolotti.

Yläasteella metkut olivat murrosikäiselle tyypilliset. Tunsin kuuluvani kouluuni ja kavereideni keskuuteen. Oli yhdentekevää, kumpaa kieltä käytin. Kasilla ja ysillä äidinkielen kaipuu alkoi ilmoitella itsestään. Suomenkielinen rippikoulu oli vapauttava kokemus. Oppitunneilla ja leirillä sai puhua suomea!

Den skumma känslan i gymnasiet

Lukiossa tunsin tarvetta ottaa etäisyyttä. Ehkä itselleni vieras suomenruotsalainen kulttuuri alkoi lukiossa korostua, ehkä kapina oli omassa mielessäni. En vain kokenut enää yhteisöä omakseni. Koulussa oli ihan mukavaa, mutta kaipasin jotakin ja jonnekin.

Rakastin lukion suomen kielen tunteja ja esseiden kirjoittamista oikealla kielellä. Lehtori epäili yhtä kirjoitustani plagiaatiksi. Sanoi sen olevan epäilyttävän hyvä. Muistan elävästi turhautumiseni. Hyvän työn palkkio oli huijaussyyte.

Problemet var detta

Välttelin ja vastustin yhä enemmän ruotsia. Kun en käyttänyt sitä, kieli alkoi näivettyä. Ei se ainakaan kehittynyt. Lukiossa kuljettiin jo kohti aikuisuutta, mutta kielestä puuttui yhä useammin aikuisten kielen sanoja. Kieli alkoi tuntua epävarmalta ja kömpelöltä. Käytin sitä vain pakon edessä.

Lukion jälkeen seikkailin muutaman vuoden siellä täällä. Oikeasti halusin lukea suomen kieltä yliopistossa. Hain Åbo Akademin suomen kielen laitokselle. Miksi? Koska ÅA oli muka luonteva jatkumo ruotsinkieliselle lukiolle. Ajattelin, että Turun yliopiston pääsykokeet olisivat itselleni liian vaikeat. Ajattelin, että en kuulu suomea äidinkielenään koko ikänsä lukeneiden joukkoon.

Seitsemäntoista vuotta myöhemmin on helppo jälkiviisastella. Olisi pitänyt hakea Turun yliopistoon.

Plötsligt studerade jag vid Åbo Akademi

Sain Åbo Akademin pääsykokeista porukan parhaat pisteet, ja aloitin tohkeissani suomen kielen opinnot. Mutta hetkinen. Miten hemmetissä olin taas väärässä oppilaitoksessa? Kummasti ruotsinkielisessä yliopistossa voi vältellä ruotsia, jos opiskelee pääaineenaan suomea. Sivuaineet valikoin, yllätys yllätys, Turun yliopistosta.

Muutamalla pakollisella kurssilla piti puhua ruotsia. Viestintäaiheissa ryhmäkeskustelussa sanat olivat kadonneet, takeltelin, häpesin. En pystynyt ilmaisemaan itseäni. Tuntui kuin olisin saanut aivohalvauksen. Kävi tuskallisen selväksi, mitä tapahtuu äidinkieleen rinnastettavissa olevalle elinvoimaiselle kielelle, jolle ei altistu ja jota ei käytä. Se rampautuu.

Vad var nyttan med en svenskspråkig utbildning?

Sain kielellistä yleisymmärrystä, varhaisen kielen oppimiskokemuksen, kurkistusikkunan muihin pohjoismaisiin kieliin ja helpotusta saksankielentunnilla. Sain varmasti tukuittain vaikka mitä hyötyjä, joiden käsittämiseen olen itseäni liian lähellä.

Yksi on varmaa: passiivinen kielitaito ei häviä koskaan. Ei tule tilannetta, jossa en ymmärtäisi kuulemaani tai lukemaani suomenruotsia tai rikssvenskaa. Tulee edelleen hetkiä, jolloin hoksaan viiveellä, että kuuntelen ruotsinkielistä enkä suomenkielistä puhetta.

Copy på svenska?

Kynnys ruotsinkieliseen sisällöntuotantoon on korkea. Haluan myydä laatua, ja ruotsini ei ole laadukasta. Vapaa käännös ruotsista suomeen onnistuu. Miksi vapaa? Tiedän toki sisällön tarkan merkityksen, mutta en ole käännöstyökalulla työskentelevä kääntäjä. Siksi en voi enkä halua kutsua tekstejäni käännöksiksi.

”Så du pratar inte alls svenska nu?”

Totta kai puhun. Pystyn käymään ruotsiksi arkipäiväisiä keskusteluja. Sanojen kaivelu mielen peräarkistoista voi kestää, joudun ehkä viskelemään väliin suomea ja partikkelit voivat olla vääriä, mutta kielen raffit raamit ja ääntäminen ovat ennallaan.

”Du kommer nog ihåg det snabbt igen!”

Ehkä. Todennäköisesti. Motivaatio vain on haalea. Mitähän sille voisi tehdä? Jos puhut mulle ruotsiksi erilaisista lakritseista, pähkinäisistä herkkuleivistä tai crossfitistä, saatan vastata samalla kielellä.