Yritysblogi ja oma blogi samassa?
Pitääkö yrittäjän erottaa henkilökohtaisen elämän jorinat ja työasiat omiin blogeihinsa?
Törmään netissä hortoillessani siihen, että nuoret yrittäjät pitävät usein kahta blogia. Otetaan vaikka digialan yrittäjä. Yhdessä blogissa käsitellään somea, sisältöasioita, Googlea, videota, sivustohommia, taloon tullutta väkeä, vappuja ja pikkujouluja. Mitä digiyrityksissä nyt häärätäänkään, mistäs minä tiedän. Toisessa blogissa kerrotaan Indonesian-lomasta, motivaation kertymisestä laiturin nokassa, ilmajoogasta, shoppailusaaliista, maailman parhaasta tapasbaarista ja koiranpennusta.
Onhan se jämäkkä rajanveto, joka viestii, että yritys on syytä ottaa vakavasti. Ja että kirjoittaja on professionaali, jolla on merkityksellinen yksityiselämä.
Kun yrityksestä saa leipänsä useampi kuin yksi tyyppi, jako on ihan ymmärrettävä. Ymmärrän myös yksinyrittäjä Pera Perusjätkää tai Tiina Turakaista, joka ei halua tökkiä henkilökohtaista elämäänsä blogissa. Itse ajattelen toisin. Miksi?
Kolme syytä. 1) Rakastan kirjoittamista ja asioiden purkamista näppikselle. 2) Arkeni töineen päivineen on aina ollut kokonaisuus, jonka kaikki osat ovat yhtä arvokkaita. 3) Uskon, ettei ketään kiinnosta niin paljon toisen ihmisen satunnaiset asiat, että ne jäisivät mieleen. Kirjoitus voi viihdyttää lukijaa hetken ja unohtua tunnissa.
Tänään uutinen, huomenna kalankääre.
Yksityisyyden ja tietosuojan näkökulmasta joku voi pitää mua naiivina. Mutta mun mielestäni kirjoittamisen ilo tukahtuu, jos aiheita täytyy rajata pois tiheällä seulalla. Periaatteessa mikään aihe ei ole mulle poissuljettu. Kirjoitan mielelläni duunista, kodista, treeneistä, reissuista, aivopieruista. En ole niin kiinnostunut romusta, vaatteista ja kauneudenhoidosta, että viitsisin tehdä niistä kokonaisia blogipostauksia.
Teenpäs ex tempore poikkeuksen ja kerron, että tykkään mahdottomasti Evolve-luonnonkosmetiikkasarjasta. Jos iho, kuten meikäläisen, reagoi kaikkeen mitä elämässä ylipäänsä voi tapahtua näppylöillä, Rainforest rescue -seerumi on ihan huippumönjä. Tää blogi ei ole yhteistyödiilejä nähnytkään, jos sitä mietit.
Voin joskus hypätä syvään päähän, mutta mihin tahansa aiheeseen en tartu. Intiimien murheiden kaataminen satunnaisen nettikansan niskaan on mun makuuni turhan huomionhakuista kirjoittamista. Terveys, läheiset ja raha ovat myös aiheita, joihin en kovin julkisesti sukeltele.
Toiselle raja voi kulkea muualla ja se on hänen asiansa. Jokainen työkseen bloggaava vaikuttaja tietää, että mitä aidompi tyyli, sitä enemmän seuraajia. Avoimuus tulee varmasti monelle luonnostaan. Voisin kuvitella, että aitouslehmää on myös suuri houkutus lypsää. Ehkä on vaara sokeutua sille, kannattaako videota itkupotkupäivän kiukutteluista nyt oikeasti jakaa. Toisaalta ihmiset toivovat yleensä kanssaihmiselleen hyvää. Onneksi en joudu painimaan näiden juttujen kanssa.
Loppua kohti kevenee. Sanoinko, etten kirjoita terveydestä, läheisistä ja rahasta? Jos nyt tämän kerran.
Alahuuleni vasen puoli on tunnoton. Lääkäri vähän sohaisi puukolla hermoa.
Mieheni on mua huomattavasti pätevämpi kotitalousihminen.
Kun olin kymmenen, kähvelsin isän takin taskusta viiskyt markkaa ja käytin sen tivolissa. Kyllä kaiveli pitkään.
Mitä näistä opimme? Älä varasta, älä luota sokeasti lääkäreihin ja opettele jo teininä kokkaamaan.